Toteutusvaiheen toteutussuunnitelma -projektissa on kuluneen vuoden aikana tarkasteltu toteutussuunnitelman sisältöä ja kuvattu suunnitelman kokonaiskuvaa. Lisäksi tänä vuonna on aloitettu useita isoja kokonaisuuksia, joilla on toteutusvaiheen lopputuloksen kannalta merkittävä rooli.
Toteutusvaiheen toteutussuunnitelma on kattava suunnitelma siitä, miten toteutusvaihe tullaan vaiheistamaan ja aikatauluttamaan sekä mitä toimintamalleja sekä hankkeessa, että käyttöönottojen jälkeen operatiivisessa toiminnassa tullaan noudattamaan. Toteutussuunnitelmaa voidaan kutsua ikään kuin käsikirjoitukseksi, jonka mukaisesti toteutusvaiheessa toimitaan kohti määriteltyä päämäärää.
Toteutusvaiheen toteutussuunnitelman laatimisprojektia (ToTo) on leimannut tänä vuonna kokonaisuuden haltuunotto sekä useamman koko vuoden pituisen työn käynnistäminen. Näillä töillä on ratkaiseva rooli koko toteutusvaiheen onnistuneen lopputuloksen ja läpiviennin kannalta.
Talven aikana päivitettiin toteutussuunnitelman tavoitetasoa, eli tarkistettiin sisällöllisestä näkökulmasta suunnitelma, mistä asioista ja millä tarkkuustasoilla eri asioita toteutussuunnitelman halutaan valmistuessaan kuvata.
ToTo-projektissa aloitettiin myös toteutusvaiheen operointikonseptin päivitystyö. Operointikonsepti on pohja toteutusvaiheen järjestelmän kehityksessä, ja sen avulla varmistetaan, että toteutusvaiheen järjestelmä laaditaan käyttäjälähtöisesti. Tämän takia operointikonseptilla on erittäin merkittävä rooli onnistuneen toteutuksen kehityksessä.
Lue lisää: Digiradan toteutusvaiheen operointikonsepti rakentaa perustan tulevaisuuden rautatiejärjestelmälle
Lisäksi Teknisten selvitysten ja kuvausten kokonaisuutta on kuvattu aiempaa yksityiskohtaisemmalla tasolla. Kokonaiskuva on merkityksellinen, jotta voidaan varmistaa toteutusvaiheen laitehankintojen laadukkaat vaatimukset.
“Edellisten ohella olemme myös valmistelleet loppuvuoden työsuunnitelmia, sillä kiihdytämme vauhtia ja tekemisen volyymiä nykyisten töiden lisäksi muun muassa infratiedon, kyberin ja RAMSin ja hankkeen toteutusvaiheen aikaisen laadunvarmistuksen suuntiin”, sanoo ToTo-projektin projektipäällikkö Saara Haapala.
Miten ToTo-projektia edistetään loppuvuonna 2025?
Toteutusvaiheen toteutussuunnitelma luovutetaan vuoden 2027 lopussa, kun allianssiprojekti päättyy. Sitä ennen toteutussuunnitelmasta luovutetaan osia toteutusvaiheen käyttöön määritetyissä luovutuspisteissä. Tekemisen painopisteet ovat loppuvuonna 2025 operointikonseptissa sekä teknisissä selvityksissä ja kuvauksissa.
“Toteutusvaiheen aikataulut ja tarpeet kirkastettiin projektissa tämän kevään aikana. ToTo-projektissa tapahtuu paljon juuri nyt ja seuraavan vuoden aikana, jotta voimme vastata toteutusvaiheelta annettuihin tavoitteisiin. Tavoitteesta on tärkeää pitää kiinni, mutta yhtä tärkeää on pitää kiinni myös laadukkaasta lopputuloksesta.”
Seuraava julkinen versio toteutussuunnitelmasta julkaistaan tammikuussa 2026.