Digiradan parissa toimivien asiantuntijoiden esittelyt jatkuvat, tällä kertaa vuorossa ovat Jere Puska Väylävirastolta sekä Simon Indola Fintrafficista.
Mitä teet työksesi ja mikä on roolisi Digirata-hankkeessa?
Jere Puska: Toimin Väylävirastolla projekti-insinöörinä Digirata-hankkeessa. Aloitin tehtävässä noin kuukausi sitten, joten tällä hetkellä aikani kuluu pitkälti uusiin asioihin, kuten Digirataan ja erilaisiin prosesseihin perehtyessä. Todellinen roolini on kehittää Digiradan hyväksyntä- ja käyttöönottomenettelyjä, jotka koskevat koko Suomen rataverkkoa.
Simon Indola: Vedän verifiointi- ja kehitysvaiheen Tietoliikenne ja radioverkko -ryhmää, jota olen parhaillaan kokoamassa.
Miten päädyit mukaan Digirata-hankkeeseen?
Jere: Kun opintoni olivat loppusuoralla, aloin etsiä itselleni työpaikkaa. Törmäsin Väyläviraston työpaikkailmoitukseen, jossa haettiin projekti-insinööriä. Ilmoituksessa kuvattu työ vaikutti mielenkiintoiselta, joten lähdin etsimään lisää tietoa Digiradasta. Hankkeen verkkosivujen sisällön ja muun netistä löytyneen materiaalin perusteella mielikuva kiinnostavasta työstä vahvistui ja päätin hakea kyseiseen rooliin. Hyvän tuurin avustamana pääsin mukaan hankkeeseen ja sain todeta, että materiaalien perusteella syntynyt mielikuva vastasi todellisuutta.
Simon: Olin aikaisemmassa elämässäni törmännyt ETCS 2.0:aan [eurooppalainen junien kulunvalvontajärjestelmä taso 2] ja harmitellut sen käyttöönottamisen korkeaa hintalappua ja melko pientä hyötyä. Kun kuulin, että Suomi tähtää korkeammalle tasolle hankkeella, jonka hyödyt voivat olla merkittäviä, innostuin heti.
Mikä on mielenkiintoisinta tai innostavinta Digiradassa?
Jere: Mielenkiintoisinta hankkeessa on mahdollisuus oppia uutta ja kehittää itseään. Innostavinta Digiradassa on sen merkittävyys, sillä hankkeella on suuri vaikutus koko Suomen rautatieliikenteeseen. Tämän myötä oma työ tulee vaikuttamaan joko suoraan tai välillisesti todella monien ihmisten arkeen ja elämään.
Simon: Digiradassa tähdätään korkealle ja tehdään monia asioita ensimmäisenä Euroopassa – ja jopa maailmassa. Se motivoi!
Miten vietät mieluiten aikaasi kesällä?
Jere: Kesällä vietän aikani mieluiten ulkona; arkena urheillen ja viikonloppuisin mökillä rentotuen sekä kalastaen.
Simon: Vietän kesällä aikaa mieluiten mökillä ja luonnossa.