Arkisto:

Junien kulunvalvonnan uudistavan järjestelmän rakentamistyöt käynnistyvät Tampereen, Porin ja Rauman välillä

Koko Suomen junien kulunvalvonnan uudistava hanke aloittaa rakentamistyöt Tampereen, Porin ja Rauman välisiltä rataosuuksilta syyskuussa. Työt näkyvät maastossa, mutta eivät toistaiseksi vaikuta henkilöjunaliikenteeseen. Väyläviraston tavoitteena on uudistaa junien turvallista kulkua valvova järjestelmä (JKV) vuoteen 2040 mennessä. Ensimmäiset työt aloitetaan Tampereen, Porin ja Rauman välisiltä rataosuuksilta. Tulevaa järjestelmää on tähän saakka kokeiltu suljetuilla testiradalla ja nyt […]

ETCS-järjestelmämuutos tarkoittaa osaamisloikkaa koko raidealalle

Digirata-hanke tuo rautatiealalle muutoksia, jotka vaativat uudenlaista osaamista. Tampere-Pori/Rauma-radalle rakennettava EKA-rata on ensimmäinen Suomessa toteutettava kaupallisen junaliikenteen käyttöön tuleva ETCS-rata (European Train Control System). Vuonna 2027 käyttöönotettava EKA tulee olemaan monelle rautatiealalla työskentelevälle ensikosketus ETCS-järjestelmään, joten raidealan operatiivinen henkilöstö on koulutettava muutokseen. Digiradan Sektorin koulutukset -tiimin vastuulla on ratkaista, miten tämä tehdään.    Sektoriorganisaatioiden kouluttamisesta vastaavan […]

Ainutlaatuinen projekti etenee: Digirata yhteistyöhön kaupallisten teleoperaattoreiden kanssa

Digiradan EKA-rataosalla (ensimmäinen kaupallinen rataosa) on tarkoitus käyttää junien yhteydenpitoon radioverkkoratkaisua, jossa hyödynnetään kaupallisia verkkoyhteyksiä. Digirata on yhteistyössä suomalaisten teleoperaattoreiden kanssa suunnittelemassa yhteisen häiriökarttanäkymän, joka mahdollistaa junien tehokkaan liikennöinnin.  Digirata on selvittänyt mahdollisuutta saada suomalaisilta kaupallisilta teleoperaattoreilta häiriötietoja, joiden avulla voidaan ehkäistä liikennehäiriöitä raideliikenteessä. Selvitystyö on saatu onnistuneesti päätökseen, ja yhteistyössä kolmen suomalaisen kaupallisen teleoperaattorin […]

LVM: Digiradalle CEF-rahoitusta

Euroopan komissio myönsi 39,11 miljoonaa euroa Verkkojen Eurooppa -välineen rahoitusta 11 hankkeelle Suomessa, kerrotaan LVM:n tiedotteessa. Kuusi yksityisten toimijoiden hanketta sai yhteensä noin 18,96 miljoonaa euroa rahoitusta ja viisi valtion hanketta saivat yhteensä noin 20,16 miljoonaa euroa. Valtion hankkeisiin lukeutuu myös Digirata, jolle myönnettiin CEF-rahoitusta 12,83 miljoonaa euroa. Digirata 1 -hankkeen tavoitteena on varustella Tampere-Porin […]

Tekijät Digiradan takana: Vaatimustenhallinnan asiantuntija Pekka Mäkinen

Digiradan tekijöiden esittelyt jatkuvat! Tällä kertaa vuorossa on vaatimustenhallinnan asiantuntija Pekka Mäkinen. Kuinka pitkään olet työskennellyt hankkeen parissa? Miten päädyit Digirataan mukaan?  Aloitin Fintrafficin raideliikenteenohjauksen vaatimustenhallinnan asiantuntijana elokuussa 2023. Työni jakautuu Fintrafficin raideliikenteenohjauksen sisäisen vaatimustenhallinnan kehittämiseen sekä Digirata-hankkeen vaatimustenhallinnan toimintoihin Fintrafficin ja Väyläviraston allianssihankkeessa.  Ennen tätä olin jo vuoden verran työskennellyt Digiradan vaatimustenhallinnan parissa, ja […]

Toteutusvaiheen toteutussuunnitelma -projekti käynnistyi tammikuussa – mitä projektille kuuluu nyt?

Digirata-hankkeen Toteutusvaiheen toteutussuunnitelma on kuvaus siitä, miten vuosina 2025–2040 Suomen rataverkolle toteutetaan moderni radioverkkopohjainen kuluvalvontajärjestelmä. Toteutusvaiheen toteutussuunnitelmatyö käynnistettiin projektimuotoisena tammikuussa 2024. Mitä ensimmäisellä kolmannesvuodella saatiin aikaiseksi ja mitä työskentely on käytännössä tarkoittanut tiimitasolla? Digirata-hankkeen toteutusvaihe on hankkeen koko elinkaaren laajin yksittäinen vaihe lähes mistä tahansa näkökulmasta katsottuna, ja sitä on kuvattu Suomen rautatiehistorian yhdeksi merkittävimmäksi […]

Tekijät Digiradan takana: Kokonaisarkkitehti Oskari Forsblom

Digiradan tekijöiden esittelyt jatkuvat! Tällä kertaa vuorossa on kokonaisarkkitehti Oskari Forsblom.  Kuinka pitkään olet työskennellyt hankkeen parissa? Miten päädyit Digirataan mukaan?   Aloitin työskentelyn hankkeen kehitys- ja verifiointivaiheen alkumetreillä, lokakuussa 2021. Taustaltani olen IT-arkkitehti ja olin ennen Digirataa pitänyt Fintrafficille arkkitehtuurikoulutuksia sekä työskennellyt arkkitehtina toisessa Fintrafficin projektissa. Digiradan kehitys- ja verifiointivaiheen alussa minulta tiedusteltiin kiinnostusta […]

Yhteistyöllä kohti tulevaisuuden raideliikennettä: Digiradan kehitys- ja seurantaryhmä aloitti työnsä

Miten Digiradasta saadaan mahdollisimman suuri yhteiskunnallinen hyöty ja millaisia tekoja tai päätöksiä se vaatii? Muun muassa näitä kysymyksiä ratkoo uusi Digiradan kehitys- ja seurantaryhmä, jossa on mukana useiden eri rautatiealan toimijoiden edustajia.  Digirata on välttämätön korvausinvestointi, jossa uudistetaan junien kulunvalvonta, turvalaitteet, kauko-ohjaukset ja liikenteenhallinnan järjestelmät sekä parannetaan rautateiden välityskykyä ja mahdollistetaan raideliikenteen kasvu. Jotta Digiradasta […]

Millaista infratietoa Digiradassa tarvitaan?

Digiradan infratiedon työryhmä käsittelee ja ratkaisee infratietoon liittyviä ongelmia. Käsiteltävänä on tällä hetkellä useita kokonaisuuksia, joihin liittyy esimerkiksi ATO ja ETCS. Miten infratietoon liittyviä ongelmia käytännössä ratkotaan? Miten työskentely on alkanut? Entä millaisiin osakokonaisuuksiin infratieto on jaettu?  Digiradassa on aloittanut infratiedon työryhmä, jonka tarkoituksena on käsitellä ja ratkaista infratietoon liittyviä ongelmia. Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran […]

Tekijät Digiradan takana: Testausinsinööri Tuukka Varjoranta

Digiradan tekijöiden esittelyt jatkuvat! Tällä kertaa vuorossa on testausinsinööri Tuukka Varjoranta.  Kuinka pitkään olet työskennellyt hankkeen parissa? Miten päädyit Digirataan mukaan?  Aloitin Digirata-hankkeen parissa kesällä 2021 aloitettuani Proxionilla silloisessa ETCS-tiimissä. Tehtävät olivat alussa paljolti ETCS-järjestelmään tutustumista sekä RATO22-ohjeeseen perehtymistä. Kerro lisää työtehtävistäsi. Toimin tällä hetkellä KoKoHan maastotestauksissa testausmanagerina/testausinsinöörinä. KoKoHa-projektilla testaamme ETCS-järjestelmän toimivuutta ja etsimme järjestelmästä […]