Rautateiden digitaalinen murros -webinaarisarjassa 14.12.2020 oli vuorossa viimeinen tilaisuus, joka oli startupeille ja aloittaville yrityksille kohdistettu tilaisuus Digiradasta ja sen kehitykseen osallistumisesta. Puheenvuoroissa kuultiin asiantuntijoiden tiivistettyjä tietoiskuja Digiradan tämänhetkisestä tilanteesta, kansainvälisistä kehitysnäkymistä ja kotimaisista tukimahdollisuuksista. Kokonaisuudesta muodostuikin oiva aloituspaketti mukaan haluaville tahoille. Tällä kertaa linjoilla aihetta oli kuuntelemassa lähes 70 henkilöä.
Tilaisuuden avasi liikenne- ja viestintäministeriön tietoliikennetoimintayksikön johtaja Maria Rautavirta osuvasti Euroopan päätöksenteon isoa kuvaa käsittelevällä puheenvuorollaan. Marian mukaan tulevaisuuskuva on selkeä: Eurooppa haluaa mennä kohti vihreää kehitystä ja tämä tahtotila näkyy lähitulevaisuudessa konkreettisesti muun muassa EU:n vihreän kehityksen ohjelmassa ja esimerkiksi tuoreessa elpymissuunnitelmissa.
”Raideliikenne on hyvin keskeinen osa tätä kehitystä. EU tavoittelee vuoteen 2050 mennessä esimerkiksi raideliikenteen tuplaamista tavaraliikenteessä, nopeiden junayhteyksien kolminkertaistamista ja maantieliikenteen siirtämistä 75%:sti joko kiskoille tai sisävesille. Puhumiset on nyt puhuttu ja nyt on tekemisen aika” Rautavirta tiivisti.
Täsmälleen samoilla linjoilla oli myös puheenvuorossaan Finrailin hankejohtaja Jari Pylvänäinen, joka loi kuvaa toimintaympäristöstä, jossa raideliikenteen digitalisaatio tulee olemaan mittavien investointien kohteena. Pylvänäinen kiteytti keskeisimpiä käynnissä olevia raideliikenteen digitalisaatiohankkeita EU:n sisällä ja kertoi lähitulevaisuuden suurimpien ”game changerien” löytyvän mm. junatoimintojen automaation, satellliittipaikannuksen ja tulevaisuuden radioverkon saralta.
”Digitalisaatio etenee ja mukaan ehtii vielä. On hyvä kysyä itseltään, että jos me emme tätä tee, niin kuka tekee?”, Pylvänäinen totesi esitelmänsä lopuksi.
Lisäksi tilaisuudessa kuultiin Traffic Management Finlandin Janne Lautanalan sekä Business Finlandin Jukka Mäen puheenvuorot. Näiden yhteydessä osallistujille tarjoiltiin yksityiskohtaisempaa tietoa Digiradan ekosysteemin tavoitteista ja kärkiteknologioista sekä erilaisista mahdollisuuksista löytää kehitystyölle tukea.
Katso webinaarin tallenne tästä.