Digiradan tekijöiden esittelyt jatkuvat! Tällä kertaa vuorossa on vaatimustenhallinnan asiantuntija Pekka Mäkinen.
Kuinka pitkään olet työskennellyt hankkeen parissa? Miten päädyit Digirataan mukaan?
Aloitin Fintrafficin raideliikenteenohjauksen vaatimustenhallinnan asiantuntijana elokuussa 2023. Työni jakautuu Fintrafficin raideliikenteenohjauksen sisäisen vaatimustenhallinnan kehittämiseen sekä Digirata-hankkeen vaatimustenhallinnan toimintoihin Fintrafficin ja Väyläviraston allianssihankkeessa.
Ennen tätä olin jo vuoden verran työskennellyt Digiradan vaatimustenhallinnan parissa, ja Fintrafficin tehtävä tarjosi laajemman kentän kehittää vaatimustenhallintaa sekä oppia itse lisää. Mielestäni on huvittavaa, että olen 80-luvun alussa aloittanut kesätöissä työurani Valtion rautateillä tilapäisenä asemamiehenä ja nyt olen palannut ratahommiin.
Mikä on sinusta hankkeessa mielenkiintoisinta?
Tässä työssä kiinnostaa se, että vaatimustenhallinta on pohja kaikkeen kehitykseen ja suunnitteluun sekä laadunhallintaan – varsinkin turvallisuuskriittisillä aloilla. Digiradan osalta vaatimustenhallinta on ydin, koska hankkeen tuotokset Suomen rataverkon uudistamisen lisäksi ovat tähän uudistukseen tarvittavien järjestelmien suunnittelu, vaatimukset sekä sitten toteutuksen vaatimustenmukaisuus.
Henkilökohtaisesti Digiradassa kiinnostaa myös hankkeen laajuus, pitkä aikaperspektiivi sekä näiden seikkojen tuomat haasteet vaatimustenhallintaan tai yleensä laadunhallintaan.
Mitä harrastat? Miten vietät vapaa-aikaasi?
Vapaa-aika menee etupäässä musiikin parissa (passiivista kuuntelua ja levyjen keräilyä) sekä kirjojen parissa (lukemista sekä tieteiskirjallisuuden keräilyä). Lomailen etupäässä matkailemalla, varsinkin Italia on suosikkikohde, johon sitten vielä kytkeytyy harrastukset hyvä ruoka ja viini.