Digiradan tekijöiden esittelyt jatkuvat! Tällä kertaa vuorossa on kokonaisarkkitehti Anu Ylä-Pietilä.
Kuinka pitkään olet työskennellyt hankkeen parissa? Miten päädyit Digirataan mukaan?
Aloitin hankkeessa lokakuussa 2021. Koska minulla on pitkä kokemus arkkitehtuuritehtävistä, minua kysyttiin mukaan arkkitehtuuritehtäviin Digiradan kehitys- ja verifiointivaiheen alussa. Olen vuosien varrella toiminut kokonaisarkkitehtinä valtion virastossa, valtionvarainministeriössä ja erinäisissä konsultointitoimeksiannoissa. Rautatiesektorin tuntemusta minulla oli ennestään jonkin verran, mutta Digiradan myötä olen päässyt uppoamaan rautateiden sielunelämään todella perusteellisesti.
Kerro lisää työtehtävästäsi.
Tähän mennessä tärkein tehtäväni on ollut skenaariotyöryhmän vetäminen ja jäsenenä toimiminen. Tällä hetkellä olen projekti-insinöörinä ToTo-projektissa (toteutusvaiheen toteutussuunnitelma) mm. määrittelemässä toteutusvaiheen 10 vuoden tiekarttaa sekä kokonaisarkkitehtinä mukana arkkitehtuuriryhmässä, jossa tuotetaan kuvauksia toteutusvaihetta varten.
Mikä on sinusta hankkeessa mielenkiintoisinta?
Digirata-hanke ei ole pelkästään tekninen muutos, vaan sen myötä todella moni asia muuttuu rautatiesektorilla – voisi jopa puhua kulttuurillisesta murroksesta. Tuntuu todella merkitykselliseltä olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa näin isoa muutoshanketta. Mielenkiintoisen hankkeesta tekee myös se, että sen puitteissa pääsee tutustumaan huippuammattilaisiin, niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Olen totaalisen hurahtanut hevosiin. Aloitin 7 vuotta sitten ratsastamaan säännöllisesti ja sittemmin olen paitsi ratsastanut, myös perehtynyt hevosten kouluttamiseen, maastotyöskentelyyn ja hevosten liikemekaniikkaan. Kotona on myös lintukoira, joka pitää huolta arkiliikunnastani.