- Mitä teet työksesi ja mikä on roolisi / vastuusi Digirata-hankkeessa?
Syyskuun 2020 alusta olen ollut mukana Digiratahankkeessa, projektihallinnan tehtävissä. Pyrin tiedottamaan kaikkia mukana olevia hankkeessa meneillään olevista asioista, avustamaan eri työryhmien vetäjiä esim. tietojen keräämisessä ja hankintoihin liittyvissä selvittelyissä sekä tuottamalla esitysmateriaaleja niin hankeen sisäisiin kuin ulkoisiinkin esityksiin. Hallinnollisten tehtävien lisäksi vastuullani on kansallisen ERTMS täytäntöönpanosuunnitelman (NIP) valmistelu. Digiratahankkeessa on mukana 18 eri organisaatiota, joten myös yhteistyö mm. Väyläviraston ja VR:n kanssa on osa työnkuvaani.
- Mikä on mielestäsi mielenkiintoisinta ja innostavinta Digiradassa?
Nautin vaihtelevista työpäivistä ja kehitysmyönteisestä porukasta ympärilläni. Digiradassa ollaan kaikki uuden äärellä ja etätyö lisää haasteita, mutta hanketta johdetaan ketterästi ja kaikille avoimesti kommunikoiden, joten itse olen päässyt oppimaan jotain uutta joka päivä. Kehityksen, ja varsinkin digitalisaation, mukanaan tuomat mahdollisuudet on tärkeää hyödyntää. Työmme Digirata-hankkeen valmisteluvaiheessa luo pohjaa tulevaisuuden turvallisemmalle, kustannustehokkaammalle ja älykkäämmälle rautatieliikenteelle.
- Miten pystyt hyödyntämään osaamistasi Digiradassa?
Digiratahankkeessa pääsen hyödyntämään projektihallinnan osaamistani, mm. systemaattisen ongelmanratkaisun taitojani sekä koordinointikykyjäni. Näin isossa hankkeessa useiden lankojen on pysyttävä käsissä samanaikaisesti ja tiedottamiseen on panostettava jatkuvasti. Hankkeessa on mukana yli sata ihmistä, erilaisista taustoista, joten myös yhteistyötaidoilleni on ollut käyttöä.
- Mikä Digiradassa motivoi sinua?
Innostun helposti kaikesta uudesta ja haluan olla monessa mukana, Digiradassa tämä todella onnistuu. Ripeä tahti ja jatkuvasti kehittyvät tilanteet tempaavat mukaansa. Hankkeessa riittää työsarkaa, mutta se, kuinka suunnitelmat alkavat konkretisoitua ja millaisia mahdollisuuksia Digiradan myötä avautuu, todella motivoi kohti yhteistä päämäärää.
- Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
Vapaa-aikani kuluu suurimmaksi osaksi kolmen poikani urheiluharrastusten parissa, mutta pari vuotta sitten saimme perheenlisäyksenä erittäin aktiivisen koiran, joten nyt on omakin liikkuminen lisääntynyt mukavasti. Koronan myötä aiempi matkustelu on vaihtunut mökin ja kodin remonttihommiin.