Mitä teet työksesi ja mikä on roolisi Digirata-hankkeessa?
Olen töissä Fintraffic Raiteella, jossa toimin ETCS-järjestelmäasiantuntijana. Tehtäväni on edistää ja levittää osaamista ETCS-järjestelmästä ja pysyä kehityksen kärjessä.
Lisäksi olen vetovastuussa ETCS-järjestelmän ratateknisten suunnitteluohjeiden tekemisestä (RATO22).
Miten päädyit mukaan Digirata-hankkeeseen?
En edes täysin muista enää, miten alun perin päädyin mukaan Digirata-hankkeeseen. Vahva veikkaus on, että se liittyi tulooni mukaan RATO22-projektiin. Pikkuhiljaa olen siirtynyt tiiviimmin ja tiiviimmin mukaan ja nyt olen melkein täysipäiväisesti mukana siinä. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että Digirata-hankkeeseen voi liittyä mukaan hyvinkin vaihtelevista lähtökohdista.
Mikä on mielenkiintoisinta tai innostavinta Digiradassa?
Mielestäni Digiradassa parasta on se, että useat eri organisaatiot ja useiden eri osaamisalueiden asiantuntijat on saatu työskentelemään kohti yhteistä tavoitetta. Lisäksi työskentely yli organisaatiorajojen on kehittynyt paljon ja koen, että tekemisessä on hyvä meininki tällä hetkellä. Toki koko projektin tavoite on hyvin mielenkiintoinen, joka haastaa asiantuntijoita varmasti vuosia eteenpäin.
Miten näet, että Digirata muuttaa rautatiemaailmaa?
Vaikka Suomi onkin logistisesti ”saari”, tuo siirtyminen yhteiseurooppalaiseen kulunvalvontajärjestelmään suuria etuja Suomelle. Optimoidulla ETCS-järjestelmällä voimme lisätä radan kapasiteettia, turvallisuutta ja samalla sen toimivuutta. Koska ETCS-järjestelmä on laajasti käytössä muualla Euroopassa, voimme hakea sieltä osaamista ja kokemuksia.
Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
Vapaa-aikani käytän suurimmalta osalta urheillen. Lähes tulkoon laji kuin laji kiinnostaa itseäni, joko itse urheillen tai niitä katsoen. Futsal, jalkapallo ja golf ovat lajeja, joihin tällä hetkellä panostan eniten ja ne täyttävät illan kalenterit. Muita kiinnostuksia vapaa-ajalla on muun muassa moottoripyöräily ja erilaiset pienet rakennusprojektit.