Rautatieliikenne on ottamassa Euroopan laajuista digiloikkaa ja Suomi on tämän kehityksen keihään kärkenä. Yhtenä suomalaisen rautatieliikenteen kärkihankkeista on ollut jo kuuden vuoden ajan rautatieliikenteen turvalaite- ja liikenteenohjauksen modernisointikokonaisuus, Digirata.
Kehittyvä rautatieliikenne tarvitsee uudenlaisia ratkaisuja radioverkkoihin, kyberturvallisuuteen, automaatioon, datan ja tiedon hallintaan ja hyödyntämiseen, uuden ja vanhan teknologian synkronointiin, ja niin edelleen.
Digirata-hankkeessa uudistetaan koko Suomen rataverkon turvalaite- ja liikenteenohjausjärjestelmät. Suomi on valinnut rohkeasti strategian, joka perustuu moderniin radioverkkopohjaiseen ratkaisuun – tähän asti edistyksellisimpään saatavilla olevaan sääntelyyn ja standardikehikkoon. Olemme yksi ensimmäisistä maista Euroopassa, joka lähtee toteuttamaan tällaista ratkaisua. Tämän ansiosta Suomeen syntyy ainutlaatuista osaamista, jolle on odotettavissa kysyntää myös muissa Euroopan rautatiehankkeissa tulevina vuosina.
Perinteisesti rautatiejärjestelmien toteutus on ollut harvojen asiantuntijoiden hallussa. Digirata-hankkeen myötä tavoitteenamme on murtaa tätä asetelmaa ja avata ovia laajemmalle osaajajoukolle. Lisäksi pyrimme hyödyntämään mahdollisimman paljon jo olemassa olevia, yleisesti käytössä olevia teknisiä ratkaisuja – rautatiespesifisten järjestelmien sijaan.
Kutsumme teidät mukaan kuulemaan, arvioimaan ja keskustelemaan, mitä liiketoimintaa kehittyvä eurooppalainen rautatieliikennekokonaisuus voisi tarjota juuri teidän yrityksellenne.
Tilaisuus järjestetään maanantaina 2.6.2025 klo 12:30–14:30 Digiradan hanketoimistossa
(Esterinportti 1, 5. krs, 00240 Helsinki).
Tilaisuuden ohjelma:
- Tilaisuuden avaus, Liikenne- ja viestintäministeriö
- Missä mennään Digirata-hankkeessa? Mitä mahdollisuuksia ERTMS tarjoaa yrityksille Euroopan mittakaavassa?, Digirata
- Puheenvuoro: Rahoitusta ja kasvun vauhdittajia – Business Finlandin tuki innovaatiolle ja yhteistyölle, Business Finland
- Puheenvuoro: Yhdessä enemmän – VTT ekosysteemien rakentajana ja mahdollistajana, Teknologian tutkimuskeskus VTT
- Caset: Digitalisoituva rautatieliikenne uudenlaisen liiketoiminnan mahdollistajana (yritysten lyhyet case-esittelyt)
Tilaisuuden ytimessä ovat nopeat ja napakat yritysesittelyt. Alan eri toimioilla on tilaisuus esitellä, miten juuri heidän osaamisensa voi vauhdittaa rautatieliikenteen digiloikkaa.
Ilmoittaudu mukaan ja varmista paikkasi ohjelmassa. Jos olet kiinnostunut ja kaipaat lisätietoja, niin ilmoita yrityksesi viiden minuutin pitsaukseen. Ilmoittaudu tästä.
Lisätietoja:
Digirataa koskevat lisätiedot: Jari Pylvänäinen, jari.pylvanainen(at)fintraffic.fi ja Juha Lehtola, juha.lehtola(at)vayla.fi
Tapahtumaa koskevat lisätiedot: Janne Hauta, janne.hauta(at)gov.fi ja Jarkko Paldanius, jarkko.paldanius(at)gov.fi