Digirata selvitti kaupallisten 4G-verkkoyhteyksien soveltuvuutta junien viestintään ja liikenteenohjaukseen koko Suomen rataverkon laajuudella keväällä 2022. Testauksien tuloksista julkaistussa raportissa todetaan, että erillisen, pelkästään rautateiden liikenteenohjaukseen tarpeisiin tarkoitetun verkkoinfran rakentamisen sijasta junaliikenteen ohjauksessa voidaan käyttää jo olemassa olevia kaupallisia verkkoyhteyksiä.  

Digirata on julkaissut raportin kaupallisten verkkoyhteyksien soveltuvuudesta junien kulunvalvonnan tarpeisiin. Raportin mukaan Suomen rataverkolla suoritettujen 4G-verkkojen mittausten tulokset osoittavat, että kaupallisten verkkojen kattavuus on riittävä rautateiden liikenteenohjauksen tarpeisiin. Hyödyntämällä olemassa olevia verkkoyhteyksiä Suomen ei tarvitsisi rakentaa erillistä radioverkkoa Euroopan Unionin luopuessa nykyisestä kansallisesta junien kulunvalvontajärjestelmästä.   

Raportissa todetaan kaupallisten verkkojen kuuluvuuden olevan jopa odotettua parempi. Verkkojen kattavuutta testattaessa lähes jokaisen operaattorin yhteydet olivat erittäin hyvällä tasolla. Yhteydet läpäisivät kirkkaasti EU:n määrittelemät tämänhetkiset rajat verkkoyhteyden viiveille, ja kaikkia kolmea verkkoa samanaikaisesti käyttämällä onnistuttiin alittamaan myös tiukempi puolen sekunnin raja.   

”Suomen vahvuutena on, että meillä on erinomaiset sekä lähes koko maan kattavat verkot. Mittauksien perusteella pystyimme toteamaan, että lähes koko rataverkon laajudella vähintään kaksi radioverkkoa tarjoaa ratkaisun tarpeet täyttävää palvelutasoa. Yhteyksien turvallisuus ja luotettavuus on siis turvattu eikä radioyhteys pääse junamatkan aikana katkeamaan”, sanoo Omnitelen Managing Consultant Mohamed Shamekh

Toteutus mahdollinen myös muualla Euroopassa 

Raportti toimii vahvana viestinä EU:n suuntaan, että täysin uuden verkkoinfrastruktuurin rakentamiselle on olemassa nopeampi ja edullisempi vaihtoehto. Menetemä on herättänyt jo kansainvälistä kiinnostusta, ja Suomessa on käynyt EU-tason vierailijoita hankkimassa lisää tietoa kaupallisten verkkoyhteyksien hyödyntämisen mahdollisuuksista.  

”Kansainvälisen rautatieliiton suunnitelmissa edetään yhä dedikoidut taajuudet ja omat verkot etusijalla. Tällä hetkellä kaupalliset verkot eivät ole lainkaan mukana uuden rautateiden radioverkkoratkaisun käyttöönotossa. Digiradalla on vahva pyrkimys, että ratkaisu saadaan kirjattua seuraaviin versioihin”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Simon Indola.  

Indolan mukaan Suomen ratkaisu soveltuu käytettäväksi myös muualla Euroopassa. 

”Jokaisessa EU-maassa löytyy jo käytössä oleva 4G-verkko, jota voidaan hyödyntää junien viestinnässä. Katvealueita saattaa paikasta riippuen löytyä Suomea enemmän, jolloin täytyy mahdollisesti tehdä täydennysrakentamista tai miettiä jonkinlaista hybridiratkaisua. Siitäkin huolimatta tämä olisi helpompi ratkaisu, kuin kalliit investoinnit erilliseen radioverkkoon, jota on vaikea päivittää”, hän jatkaa. 

Digirata kartoitti kaupallisten 4G-verkkojen kattavuutta ja kuuluvuutta keväällä 2022 Swcon omistaman EMMA-mittausvaunun avulla. Mittausjärjestelmät toimitti ja mittaukset suoritti Proxion. Sekä Indola että Shamekh kertovat yhteistyön toimineen erinomaisesti.  

”Mittaukset sujuivat hienosti ja kaikki toimijat olivat joustavia ja ammattitaitoisia. Haluamme kiittää Swecoa ja Proxionia onnistuneesta yhteistyöstä”, he kertovat yhdessä.

Julkaisu Public Mobile Radio Networks Suitability for ETCS Traffic on nyt julkaistu ja löytyy:

https://www.doria.fi/handle/10024/187000