Digirata on Suomen mittakaavassa ennennäkemätön kehityshanke, jonka tavoitteena on ottaa käyttöön moderni rautateiden kulunvalvontajärjestelmä. Ennen kuin lopulliseen tavoitteeseen päästään, on kuitenkin tehtävä monenlaista osaamista vaativaa työtä sen eteen.
Digirata on hankkeena suuri kokonaisuus, jollaista ei ole Suomessa tehty aiemmin. Se vaatii hankkeessa toimivilta monenlaista osaamista. Valtaosa Digiradan parissa työskentelevistä on rautatiealan osaajia. Digiloikan rautatiealalla ottava Digirata on hankkeena kuitenkin uudenlainen ja vaatii siksi uudenlaista osaamista.
“Digirata-hanke on valtava ja mullistaa koko rautatiealan. Iso asia nykyiseen verrattuna on se, että kyberturvallisuus tulee lähes uutena asiana rautatiealalle”, sanoo Fintraffic Raiteen pääkouluttaja Katri Häkki.
Siinä, missä muut työntekijät ja konsultit ovat toimineet jo aiemmin rautatiealalla, tulevat kyberturvallisuuden osaajat pääosin alan ulkopuolelta. Hankkeessa vaadittava osaaminen vaatii kuitenkin myös rautatiealan osaajilta uudenlaisia ponnistuksia. Hankkeen tehtävänä onkin osaamisten saumaton yhteensovitus.
“Hanke vaatii tekijöiltä laajempaa osaamispohjaa, eikä enää välttämättä riitä se, että on erikoistunut vain yhteen osa-alueeseen”, muistuttaa Häkki.
Uudenlainen hanke tarjoaa haasteita ja mahdollisuuksia
Digirata-hanke laajentaa rautatiealan osaamista, mutta liittyy siihen joitain haasteitakin. Suurena ja uudenlaisena kehityshankkeena Digirataan liittyy paljon sellaista, mitä ei ole tehty aiemmin.
“Yleensä koulutuksissa tiedetään mitä pitää kouluttaa eri ammattiryhmille ja milloin koulutukset pitää olla pidettynä, mutta Digiradan kohdalla myös tämä on iso tunnistettava asia tulevaisuudessa. Haaste onkin pysyä kehityksen kärjessä ja tunnistaa tarpeet koulutukselle ajoissa”, kertoo Häkki.
Pääasiassa Digirata luo mahdollisuuksia. Yksi tällainen mahdollisuus on yli organisaatiorajat ylittävä yhteistyö.
“Vaikka monet mukana olevista organisaatioista saattavat olla toistensa kilpailijoitakin, on Digiradassa loistava yhteishenki ja yhteiset tavoitteet. Kaikki ovat ottaneet omakseen yhteisen päämäärän eli Digiradan”, kertoo Häkki.
Hankkeessa on edelleen mukana runsaasti osaajia eri organisaatioista. Yhteishengen ja digiratalaisuuden rakentamiseksi on hankkeessa käynnistetty myös identiteetin luomistyö. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen ovat Digiradassa vahvuuksia, joita halutaan vahvistaa.
”Olemme auttaneet Digiradassa työskenteleviä asiantuntijoita luomaan hankkeelle yhtenäistä identiteettiä. Aloitimme työn pohtimalla yhdessä Digirata-hanketta mahdollistavia menestystekijöitä ja arvoja. Keskustelimme myös siitä, miten arvot käytännössä näkyvät eri tilanteissa; esimerkiksi kansainvälisyyden, viestinnän, kokeilukulttuurin ja yhteisöllisyyden kautta. Koostamme näistä ajatuksista lopulta Digiratalaisuuden käsikirjan, joka edustaa vetovoimaista yhteisöämme. Käsikirjan avulla luomme perustaa mm. jatkuvalle oppimiselle ja digiratalaiselle saumattomalle yhteistyölle”, lisää Weladon viestintäasiantuntija Sini Syrjä-Virtanen.
Digirata-hankkeesta pontta tulevaisuuden osaamiselle
Toisaalta Digiradassa kerrytetty osaaminen voi toimia pohjana tulevaisuuden hankkeille, mutta samalla se käynnistää uudenlaista osaamisen hankintaa alalle.
Suomessa rautatiealalle ei ole valmiina tutkintoon johtavaa koulutusta, vaan rautatiealan tekijät usein erikoistuvat työtä tehdessään ja päätyvät alalle täsmärekrytoinneissa muilta aloilta. Tätä haluttaisiin korjata tekemällä oppilaitosten kanssa yhteistyötä.
“Tänä päivänä henkilöstöä koulutetaan suoraan toimintaan ja esimerkiksi operaattorit kouluttavat omat työntekijänsä. Oppilaitosyhteistyössä työnantajat voisivat osallistua yleiskoulutuksen järjestämiseen rautatiealalle”, havainnollistaa Katri Häkki.
Digiradassa oman osaamisen saa näkyville
Katri Häkki näkee, että Digirata tarjoaa mahdollisuuden päästä laajentamaan omaa osaamista, tekemään työtä, jolla on merkitystä ja päästä vaikuttamaan rautateiden tulevaisuuteen.
“Hanke on uudenlainen ja tarvitsemme jatkuvasti uusia osaajia. Kun teemme hakuja, kannustan rautatiealan tekijöitä hakemaan! Tämä on tärkeä ja kunnianhimoinen hanke, jossa Suomelle luodaan parasta järjestelmää ja jossa mukana ollessa pääsee vaikuttamaan”, Häkki sanoo.